Etusivu Yritys Tuotteet Hiput ja Kivet Yhteystiedot
         
 

Kultaa ja jalokiviä

Suomen Lapissa on Euroopan rikkain irtokulta-alue. Sieltä on etsitty ja löydetty kultaa yli 140 vuoden ajan ja siellä on yhä paikoin kultaa niin, että sen kaivaminen on taloudellisesti kannattavaa. Huuhdonnan yhteydessä löytyvät myös Lapin arvokkaat korukivet, jotka kullan tavoin jäävät rihloihin muuta soraa raskaampina.

Kultahippu – luonnon muovaama taideteos

Miljoonien vuosien aikana, useiden jääkausien myllerryksessä, ympäröivän veden ja kiviaineksen kuluttamana, jokainen kultahippu on saanut oman ainutlaatuisen muotonsa ja pintakuviointinsa.

Hipun pintaan ja koloihin on iskostunut kiviainesta ympäröivästä maaperästä, minkä vuoksi käsittelemätön hippu saattaa näyttää himmeältä. Korun valmistuksen yhteydessä pinta puhdistuu ja sen alta paljastuu hipun kullan hohto.

Lapin kultahiput ovat yleensä lähes puhdasta kultaa. Joskus samassa kivessä voi kullan lisäksi olla sekoittuneena rautaa, kvartsia tai muuta mineraalia, jolloin kiveä sanotaan sekahipuksi.

Kaikki hiput ovat tavallaan kauniita, mutta jos hippu on poikkeuksellisen suuri tai se muistuttaa muodoltaan esim. jotain kirjainta tai hahmoa, sen hinta määritellään tapauskohtaisesti kysynnän ja tarjonnan periaatteella.

Korundi

Kun rännissä välähtää korkeakiiltoinen lohkopinta, kaivajan sydämessä sävähtää. Jos kivi on vielä mutterin muotoinen tai lohjennut pala siitä, tunnistus on varma. On löytynyt korundi, Lapin arvostettu korukivi. Tunnetuimmat korundit ovat rubiini ja safiiri, mutta niin puhtaat ja läpinäkyvät kiteet ovat Suomessa erittäin harvinaisia. Hyvälaatuisia korundeja voidaan kuitenkin sanoa väriensä perusteella esim. sini- tai valkosafiireiksi.

Lapin korundit ovat useimmiten väriltään ruskeita. Joskus löytyy myös harvinaisempia harmaan, sinisen ja punaisen sävyjä. Valitettavasti vain murto-osa löydetyistä korundeista on hiontakelpoisia ja pieni osa niistä hyvälaatuisia.

Läpinäkymättömälle korundille tehdään pyöröhionta, jolloin kiveen syntyy kaunis valon hohde. Erityisen arvokas kivi on Lapin tähti – korundi, johon hiottuna muodostuu kuusisakarainen tähden kaltainen valoilmiö.

Lapin korundeille ominaisia ovat näkyvät sulkeumat, jotka usein laskevat kiven arvoa, mutta erikoiset sulkeumat ja kidekuviot voivat olla myös näyttäviä erityisominaisuuksia.

Korundi on timantin jälkeen toiseksi kovin luonnon mineraali ja sopii sen vuoksi päivittäiseen käyttöön, mm. vihkisormuksiin.

Granaatti

Granaatti on yleisin kullanhuuhdonnan yhteydessä löytyvä korukivi ja siitä kaivajalle kiitollinen, että läpinäkyvän kiven punaisen hohteen erottaa muusta sorasta helposti.

Lapin granaateista saa erittäin kauniita ja hyvälaatuisia korukiviä. Värisävyjä ovat tummanpunainen ja vaaleampi, hieman lilaan vivahtava punainen. Viistehiottuna granaatin loiste tulee parhaiten esille, mutta kiven voi myös pyöröhioa.

Yleisimmät koot ovat hiottuna halkaisijaltaan kolmesta millimetristä aina viiteen milliin saakka. Sitä suuremmat ovat harvinaisempia ja usein yksittäisiä kappaleita.